Kurkistus eskarilaisen puuhiin Thanksgiving -viikolla

Minulla kävi tuuri. Pääsin juuri tällä viikolla, kun juhlitaan yhtä Amerikkalaisten kansallista juhlapäivää Thanksgivingiä, nelivuotiaani eskarin auttavaksi vanhemmaksi (helping parent). Alun perin juhlaa on ymmärtääkseni juhlittu kiitoksena syksyn antimista. Siihen liittyy myös historiallinen näkökulma, jossa tuodaan esille niin kulttuurisia kuin uskonnollisiakin ulottuvuuksia.

Luokan yhteinen kalkkuna kiitosaiheineen koristaa luokan seinää syyslehtiaskartelujen keskellä

Koko kuukauden opettajat ovat valmistaneet lapsia tähän teemaan ja mekin saimme kotiin Amerikan alkuperäiskansoista kertovan opuksen, josta luimme enemmänkin vielä suomenkieltä ymmärtävälle lapselleni aina mitä milloinkin oli luvassa. Jos seuraavana päivänä maalattiin yhteistä kalkkunaa, luotiin kippoja savesta tai askarreltiin toteemeja, saimme tietää siitä etukäteen aiheesta lukemalla kirjasta. Kuinka huomaavaista opettajilta.

kalkkunan askartelua kotona

Eräänä kauniina marraskuun päivänä isoon yhteiseen - ja tietenkiin edellisenä päivänä yhdessä maalattuun - kalkkunaan kiinnitettiin sulkia, joissa kussakin luki lasten omia kiitosaiheita. Nelivuotiaani oli ilmaissut olevansa kiitollinen kummin vierailusta luonamme. Muita lasten kiitosaiheita olivat mm. jäätelö, lumi ja syntymäpäivät. Niinpä mekin innostuimme kotona askartelemaan ystävän meille ostaman askartelutyön, pienen oman kalkkunan.

Kun oma päiväni eskarissa auttavana vanhempana koitti, en meinannut malttaa lopettaa leikkiä ja tekemistä lasten kanssa. Päivän työpisteet koostuivat mm. vapaasta kyläleikistä, kutomisesta, mutamajan rakentamisesta osaksi lasten yhdessä rakentamaa kylää ja tiipiileikistä, jossa sai myös harjoitella laskemista ja tutustua alkuperäiskansojen erilaisiin tapoihin asua ja elää. Teltan kattoon oli kiinnitetty numero kolme, jotta lapset tiesivät, että siellä saisi leikkiä vuorollaan aina maksimissaan tietty määrä lapsia. Suloinen pieni poika laski nätisti itsekseen teltan ovella sisällä leikkivien lasten lukumäärän ja kääntyi sulavasti toiseen leikkiin laskettuaan kolmeen. Välillä käytettiin myös tiimalasia. Sitä isompihiekkaista tietenkin, kuten lapset korjasivat minua, kun tarjosin heille minuutin tiimalasia. Viiden minuutin tiimalasin aikana saakin paremmat leikit aikaan. Höpsö aikuinen.

Kirjasta pienikin saa käsityksen, mitä tavoitellaan

Mutamaasekoitus tehtiin tietenkin yhdessä lasten kanssa. Opettaja oli tuonut multaa luultavasti kotipihasta, sillä siellä oli vielä matoja ja oksan paloja joita ihmeteltiin yhdessä lasten kanssa. Seokseen laitettiin liimaa ja vettä ja sekoitettiin kuka lusikalla ja kuka paljaalla kädellä. Kuulin oman poikanikin sanovan amerikkalaisesti ieew!, mutta liittyvän innokkaana silti rakentajien joukkoon sininen suojatakki yllään. 

Autellessani lapsia pesemään käsiään ja siivoamaan jälkiä seurasin lasten iloista leikkiä rauhassa eri pisteillä ja mietin, miten hyvin tämäkin on mietitty. Pian luokkaan tulisi Wendy, joka laulattaisi lapsia aiheeseen liittyen puolen tunnin ajan. Minä valmistaisin välipalan sillä aikaa. Välipalan jälkeen olisi kirjasto hetki luokan kirjojen kanssa, minkä jälkeen siirtyisimme ulos ulkolaulun saattelemana. Ulkona vietettäisi vain puoli tuntia ennen vanhempien tuloa. 

Mietin kovasti järjestetyn ja vapaan leikin eroa näiden kahden maan välillä nelivuotiaiden kanssa. En ole varhaiskasvatuksen ammattilainen, mutta mietin silti etuja ja haittoja, plussia ja miinuksia. Suomessa ainakin poikani päiväkodissa leikki ja leikkiin hakeutuminen on suureksi osaksi ymmärtääkseni vapaata. Ymmärrän sen kehittävän luovuutta ja kriittistä ajattelua sekä sosiaalisia taitoja. Arvostan sitä. Samalla mietin kuitenkin, voisiko näistä löytyä jokin välimuoto. Voisiko lapseni päiväkotiryhmässäkin olla aamuisin pöydillä esillä joitakin erilaisia leikkiin ja peliin kutsuvia elementtejä? 

Ymmärrän, että Suomessakin eskarissa toiminta on paljon enemmän ohjattua, mikä on täällä siirtynyt koko ajan nuorempien ja nuorempien lasten pariin. Sitä en toivoisi Suomessa seurattavan. Ymmärrän myös, että aamuvuorossa ei ole Suomessa päiväkodeissa kolmea aikuista, kuten lasten vanhempia hyödyntävässä 14 nelivuotiaan ryhmässämme täällä, josta maksankin sen 540dollaria kuukaudessa. Kolmesta tunnista keskimäärin 3-4 vrk viikossa. 

Teltta ei ole kauaa tyhjänä.

On aika haastavaa asetella leluja tiloihin Suomen järjestelmässä, missä päiväkotien hinnat on

mahdollisimman alhaalla ja ryhmäkokoja kasvatetaan. Kun lapsia pitäisi olla ottamassa vastassa samaan aikaan kun yrität laittaa aamupalaa tarjolle ja ehkä vahtia jo tulleiden lasten leikkiä. Mietin, miksi päiväkodeista ei voisi maksaa vielä enemmän paremman laadun turvaamiseksi lapsille ja inhimillisemmän työympäristön tarjoamiseksi lastenohjaajille ja opettajille? Tai miksi ne, jotka ansaitsevat enemmän, eivät voisi oikeasti maksaa liukuvasti reippaasti enemmän kuin vähemmän ansaitsevat? Tuntuu hassulta, että itse, vaikken kuulu kovapalkkaisiin, kuulun kuitenkin eniten päiväkodista maksaviin (n. 280 euroa kuussa).

Riihimäellä, kotikaupungissa päätettiin juuri, ettei ryhmäkokoja kasvateta lakimuutoksesta riippumatta. Mietin itse, että se on tietenkin hyvä juttu lapselleni. Samaan aikaan mietin kuitenkin, millä se maksetaan, jos meiltä vanhemmilta ei oteta enemmän rahaa? Missä maksamme kuntalaisina enemmän? Vai otammeko vain lisää velkaa?
 

Toivoisin, että Suomessakin voitaisi siirtyä aikaan, jossa innovatiiviset ratkaisut, kuten vanhempien hyödyntäminen päiväkodissa ja kouluissakin otettaisi paremmin huomioon. Ymmärrän, että tasa-arvoisuudessa olemme saavuttaneet paljon, mutta välillä koen, että se on myös este jollekin hyvällekin. Nautin todella paljon siitä, että pääsen kurkistamaan lapseni arkeen samalla, kun voin auttaa opettajia ja tutustua lapseni leikkikavereihin. Näihin pieniin ihmisiin, joiden kanssa lapseni viettää ison ajan. Vastaavasti nautin myös siitä yhteisön tunteesta, mikä vanhempien kesken vallitsee, kun aamulla toivotamme luokkaan jäävälle vanhemmalle mukavaa päivää vuoron perään ja arvostamme jokaisen panosta.

 Tänään olen kiitollinen lapseni eskarista,

 sen opettajista ja heidän luovuudestaan. 

Olen kiitollinen siitä, että saan olla auttava vanhempi kerran kuussa ja 

nähdä sen, miten lapseni toimii eskarissaan nelivuotiaana. 

Olen myös kiitollinen Suomen laadukkaasta ja edullisesta päivähoitojärjestelmästä,

 jossa en 100% työskentelevänä pystyisi toimimaan auttavana vanhempana.