Joogarikastetta nelivuotiaalle?

Repesin tänään totaalisesti. En sille, että hesari julkaisi hienon jutun miehestäni - se hiveli kotirouvan sydäntä - vaan sähköpostille nelivuotiaani eskarista: 

"Dear Parents,

We still have openings in our 

Yoga Enrichment program 

which runs for 8 weeks..."

Tiikeriteatteri nelivuotiaan huoneessa.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa tällä viikolla amerikkalaistumisesta. Siitä, miten moni asia, joka aluksi tuntui naurettavalta, on muuttunut täysin arkiseksi. Mutta kootessani nauravaa itseäni sähköpostin jäljiltä, jossa tarjottiin joogarikastetta nelivuotiaalleni, päätinkin kertoa teille tästä. Sähköpostistani. En ilmeisesti olekaan amerikkalaistunut vielä tarpeeksi, kun ensireaktioni tarjottuun joogarikasteeseen on hillitön nauru.

Eikä kyse ole hinnastakaan, sillä jos haluaisin tätä kovasti, varmaan sen maksaisin. Mikä ihme minut sitten sai reagoimaan näin? Pilatesohjaajana olisin varmaan innoissani, jos kyse olisi pilatesrikasteesta? Olisinko silti edes vähän revennyt? Ehkä. Eniten ensireaktioni muistuttaa minua ulkosuomalaisuudestani. Suomalaisista juuristani. Siitä, etten ole vielä täällä ihan amerikkalaistunut kaikissa asioissa. Katson ja koen asioita suomalaisin silmin ja tuntein. Vaikka Riihimäen Junailijankadun päiväkoti on todella laadukas päiväkoti, en odottaisi sen tarjoavan tällaisia rikasteita. Itseasiassa yllättyisin todella minkä tahansa laisesta maksullisesta rikasteesta iltapäiviin. Ihan vain, koska olen suomalainen ja niin perin tottunut sen maan toimintatapoihin.

Visuomotorisia harjoituksia kotona.

Nyt kirjoittaessani ja hykertelynkin tasaannuttua voin myöntää, että ajatus on oikeasti todella ihana. Tarjota jotain aktiviteettia lapsille, jossa motorinen kehon hallinta kehittyy lapsilähtöisesti. Mikä sen hienompaa? Jos suomalaiset päiväkodit tarjoaisivat päiväkotiajan sisällä maksullisia rikasteita lapsillemme, maksaisimmeko ne mielellämme, jottei illalla kiireessä töiden jälkeen väsätyn päivällisen jälkeen tarvitsisi muuntautua vielä harrastuskuskiksi? 

Kieltäydyn tästä tarjouksesta nyt kuitenkin. Kuten olen kieltäytynyt jo aiemmista taide-, tennis-, jalkapallo- ja niin monesta muustakin rikasteesta. Miksi? Tässä muutamia syitä:

1. Lapseni on jo 3 tuntia aamupäivisin englanninkielisessä kerhossa, joka on todella laadukas. Se riittää kielen ja taitojen kehittymiseen mielestäni nelivuotiaalle.

2. Koska en täällä käy töissä, haluan viettää laatuaikaa oman poikani kanssa iltapäivällä. Tänään esimerkiksi imuroimme yhdessä (hän tykkää imuroinnista, erityisesti portaista), tuotimme sorminukke-esityksiä, kokosimme foamkirjaimista erilaisia muotoja (joista syntyi myös robottipäitä) ja luimme kirjaa. Nyt on meneillään pieni lepohetki.

3. En ole ihan varma hahmottaisiko nelivuotiaani vielä kielellisesti tennis- tai joogaohjaajan ohjausta, joten haluan odottaa vielä ainakin pari kuukautta ennen iltapäiväaktiviteettien lisäämistä.

4. Kuskaan nelivuotiaan aamulla kerhoon klo 8.30 ja haen klo 11.30. Harrastus olisi klo 13-14, joten koululle ajon jälkeen menisimme ensin kotiin lounaalle tai puistoon tms ja sitten taas koululle ja tulisin hakemaan hänet taas. Eikä siinä mitään, jos todella haluaisin tätä hänelle erinäisistä motiiveista, varmaan tekisinkin niin. En vain halua mallintaa nelivuotiaalle vielä aikataulutettua elämää liikaa. Aikatauluja ehtii elämässä tulla. (Saatan olla maaliskuussa toista mieltä).

Liikeratojen ja kehon hallinta kehittyy imuroidessakin.

Ulkomailla eläminen ja toisten kulttuurien kohtaaminen on todella opettavaista. Siitä en pääse mihinkään. Olen oppinut täällä todella paljon itsestäni. Tullut tietoisemmaksi siitä, millainen vanhempi olen ja haluan olla. Ymmärtänyt syvemmin, miten yhteiskunta vaikuttaa lapsiimme, vanhemmuuteemme ja lasten sekä perheiden kehityspolkuihin. Taidan avata seuraavaksi lepotauollamme esikoiseni lukiosta tulleen sähköpostin, joka ei naurata. Se on ehkä ihan oman blogin arvoinen juttu otsikosta päätellen.

Tänään olen kiitollinen 

tarjotuista mahdollisuuksista ja

tehdyistä valinnoista vanhempana.

Olen kiitollinen mieheni perheellemme antamasta mahdollisuudesta elää täällä

ja työnantajani antamasta toimivapaasta saadessani viettää iltapäiviä lasteni kanssa.

Olen kiitollinen erilaisista rikasteista ja siitä, 

että jokainen perhe voi tehdä elämästään oman näköistään. 

Jopa Yhdysvalloissa, vapauden maassa.