Professorien ja rouvien kirjakerhossa

Asumme kadulla, jolla asuu Princetonin teologisen seminaarin professoreita ja heidän puolisoitaan perheineen. Lisäksi kadulla asuu CTI:n väkeä, joihin itse kuulumme - perheitä, jotka vaihtuvat vuosittain riippuen kutsutuista tutkijoista ja tutkittavasta teemasta. Kadullamme asuu myös nelilapsinen pakolaisperhe, jolle seminaari on tarjonnut talonsa täksi vuodeksi. 

Pitkästä aikaa tartun romaaniin

Tämän rauhallisen kadun ja sen asukkaiden mukana tulee hieno yhteisö ja paljon muitakin plussia, joista yksi kirjoittamisen arvoinen on kadun rouvien kirjakerho. Pääsin heti muutettuamme kirjakerhon postituslistalle, mutta ennenkuin sain oman oppikirjaprojektini purkkiin, minulla ei vain ollut (vapaa)aikaa lukea ylimääräisiä kirjoja. Itse asiassa minulla ei viimeisten vuosien aikana ole juurikaan ollut aikaa lukea kirjoja ruuhkavuosien keskellä. Joten jos joskus aion osallistua kirjakerhoon, niin sen on oltava nyt täällä asuessamme.

Viime perjantaina pääsin mukaan ja ehdin lukea kirjatkin nipin napin, jotka iltojen emännöitsijä aina valitsee. Illat kiertävät eri kodeissa ja tällä kertaa saimme vierailla jo kadultamme keskustaan muuttaneen Corrien luona. Tunsin Corrien entuudestaan, sillä asuimme täällä 8 vuotta sitten samaan aikaan ja poikamme leikkivät silloin paljon keskenään. Hänen kotiinsa pääseminen oli tällaiselle omatoimisisustajalle unelmien täyttymys. Suunnattoman kokoinen ja ulkoakin kaunis koti oli sisustettu hyvällä maulla, kauniilla antiikin ja taiteen, kirjallisuuden ja värien täyteläisillä yhdistelmillä. Vaikka oma tyylini on skandinaavisempi, nautin todella paljon eri tyyleistä ja taitavien käsien jäljistä.

Mitä saisi olla?

Tietenkin ensimmäisenä meille tarjottiin juotavaa odotellessamme kaikkia saapuvaksi. Kuskina en maistanut muiden kehumaa kuumaa rommin ja omenasiiderin yhdistelmää, mutta tuoksu paljasti, ettei alkomahoolissa oltu säästelty. Tuolit oli asetettu suuressa olohuoneessa jo mukavasti ympyrään 13 hengelle ja sohvapöydällä odotti makoisia juustoja, tummaa suklaata, suolakeksejä ja ohuiksi leikattuja omenanpaloja.

Esittelykierroksen aikana tajusin olevani professorinaisten, professoreiden vaimojen, neurologin, pastoreiden ja eläköityneidenkin arvokkaiden naisten ympäröimä. Ja ainoa, jolle englanti ei ollut äidinkieli. Savolaistyttö oli saavuttanut elämässään jonkin kulminaatiopisteen. Istuin yhden maailman huippuyliopistokaupungin keskustan uljaan omakotitalon komeassa nojatuolissa naisten ympäröimänä, jonne mikkeliläistytöllä on ollut hieman matkaa. Melkein aloin jänistää.

Keskustelu sujui hurjan luontevasti ja soljuen. Pääsin yhdessä osuvassa kohdassa keskustelua kertomaan englantilaisille ja amerikkalaisille naisille, miten ylhäisestä keskiluokkalaisten naisten elämästä viktoriaanisella ajalla lukiessani ajatukseni väistämättä liukuivat Suomen historiaan. Näiden kahden maan erilaisuuteen. Siihen, miten niin monen isoäidit Suomessa ovat selvinneet miesten ollessa sodasta ja palattuakin. Naiset kuuntelivat tarkkaan, kun kerroin, miten Suomessa ei ole ollut paljoakaan sellaisia perheitä, joilla olisi ollut kirjoissa kuvailtua luksusta, kuten lastenhoitajia, kokkeja, kesälomaa toisessa merenrantakaupungissa jne. Oma isoäitini synnytti mm. kaksoset omin voimin hiukan yli 10-vuotiaan enoni hoitaessa sisaruksiaan oven toisella puolella. Suomalaisten naisten on täytynyt selviytyä, olla vahvoja, käydä töissä ja hoitaa lapset ja koti yhtä aikaa. Ei puhettakaan hermolomasta muiden hoitaessa vastasyntyneitä.

Pohdimme sitä, mikä tämän päivän naisille on kysymys tai asia, jonka kanssa joutuu ikäänkuin taistelemaan tai ottamaan tilaa yhteiskunnassa. Illassa heräsi ehkä enemmän hyviä kysymyksiä ja pohdintoja kuin vastauksia. Nautin illasta todella paljon. Jäinkö ehkä koukkuun kirjakerhoon?

 

Istuisitko vaikka tähän? Kyllä kiitos!

Opin illan aikana, ettei olennaista ole se, oletko välttämättä lukenut kirjoja. Se auttaa keskustelussa, mutta illat ovat enemmänkin sosiaalisia verkostoitumistapahtumia kuin tiukkoja kirjakokoontumisia. Joskin tämän illan kirjat niinkin masentavia kuin olivat, saivat aikaan hyvää keskustelua naisten asemasta eri aikoina eri kulttuureissa.

 Illan päättyessä muutaman naisen tultua ihmettelemään sitä, että olin lukenut kirjat englanniksi ja osallistumistani täysillä keskusteluun pääsin taas hehkuttamaan suomalaista koulujärjestelmää. On totta, että on helpompi puhua englantia, kun on asunut jo aiemmin jenkeissä sekä Englannissa ja työskennellyt englantilaisessa yrityksessä, mutta silti iso kiitos pohjatyöstä kuuluu koululaitoksellemme. Kaiholla muistan äitinikin aina sanoneen, miten hienoa on, että me lapset olemme jo koulussa saaneet opiskella englantia. On todella hienoa, kun voi ilmaista itseään toisella kielellä ja ymmärtää muiden ajattelua.

Seuraava kirjakerho on taas ensi kuussa. Kirjakerhon toinen sääntö on, ettei joulukuun emäntä saa ottaa joulukoristeluista stressiä. Luemme Chekhovia ja Dostojevskya ja viemme mukanamme erilaisia jouluherkkuja, minä piparkakkuja ja sinihomejuustoa. Lienee hieman synkät tarinat tiedossa (Misery, The beggar boy), joten taidan lainata kirjastosta hieman Tina Feyta vastapainoksi.

 Jos sinua kiinnostaa lukea tai kurkata kirjoja, jotka luimme, löydät ne verkosta:

The Yellow Wallpaper by Charlotte Perkins Gilman

The Awakening by Kate Chopin

Tänään olen kiitollinen

 tästä kadusta, jonne olemme saaneet muuttaa ja sen ystävällisistä ihmisistä. 

Olen kiitollinen eri kulttuurien naisten kohtaamisesta ja siitä,

että sain kutsun näiden upeiden ja älykkäiden naisten kirjakerhoon.

Olen kiitollinen oman sukuni historiasta kaikkineen ja siitä,

 että naisena saan elää tätä aikakautta ja sitäkin juuri oman mieheni kanssa.