Miltä oma koti tuntuu vuoden eron jälkeen?

Meillä oli aivan ihana vuosi Amerikassa. Jopa kuopukseni kertoi sen kahden kesken neuvolatädilleen. Silti pieni poika sanoi heti perään, että "oli kyllä vielä ihanampaa palata". Jäin miettimään mitkä asiat tekivät omasta paluustani Suomeen ja kotiimme onnellisen ja hyvän. Vaikka vuosi ihmisineen ja kokemuksineen oli upea, miltä minusta tuntui palata kotiin?

Paluumuuttajalle moni pienikin asia voi olla kovin myönteinen ja merkitä hassun paljon. Kuten vaikkapa oma sänky. Se tuttu patja, jos se vielä on olemassa vuokra-asunnon ei niin loistavien patjojen jälkeen. Pelkkä oman sängyn näkeminenkin kerta toisensa jälkeen saa huvittavat mittasuhteet. Siinä on jotain taianomaisen houkuttelevaa ja rauhoittavaa. Aah mikä sänky! Ja tuossa saan nukkua! Olenpa onnekas.

Sauna, suihku ja wct:t tuntuvat ensimmäisen kuukauden ajan luksukselta. Kuin hotellissa asuisi. Rakentamisen laatu on Suomessa korkeaa ja se näkyy kaikissa tiloissa, mutta erityisesti näissä tiloissa. "Meillä on sauna!" -ajattelen edelleen yli kuukauden jälkeen astuessani kotimme saunaan. Ensimmäisen kerran hihkaisin sen ääneen miehelleni. Jopa jokainen heitetty vesi saa suuni hymyyn, koska jenkkilässä tai Englannissa ei sähkökiukaille saa heittää vettä. Niin. Ei saa.

Oma sänkykin tuntuu taianomaiselta.

Minun ei tarvitse kiivetä enää ammeeseen ottaakseni suihkun eikä hana tipu päähäni kesken suihkun. Kylpytilat ja wc ei myöskään ole 80-luvun villien keltaisten, ruskeiden ja sinisten laattojen värinen, joten avaan silmänikin imien kauniita sävyjä sisääni. Silikonien puutteesta tai rei'istä seinissä kuolleiden eläinten metsästyksen jälkeen ei tarvitse huolestua. En ole enää vuokra-asunnossa, joka on toisten omaisuutta. Täällä on valkoista, harmaata ja mustaa ja laattojen välissä on saumalaastia. Ajatella. 

Vanhat vaatteet, jotka jäivät laatikoihin ja varaston hyllyiltä löytyvät käytety ruukut ilahduttavat kummasti: "Oliko minulla tällainenkin? Ihanaa!". Lapset kokevat joulun kesän keskellä kaivaessamme ullakolta ja lämpimistä varastopaikoistamme talteen jätettyjä leluja ja muita asioita. Niitä tavaroita ullakolla säästellään, eikä tuoda kaikkia lämpimästä varastosta kerralla kotiin, jotta iloa olisi pitkään. 

En vietä enää aikaani ruskeassa keittiössä.

Keittiö jaksaa ilahduttaa valoisuudellaan ja kauniilla korkkilattiallaan. Minä olen syvimmiltäni näköjään hyvin pinnallinen ihminen. Minulle on merkitystä sillä, miltä ympärilläni näyttää. Vasta nyt tajuan, miten tsemppasin tuossa ruskeutta pullollaan olevassa vuokrakämpässämme. Lattiamatot, keittiön kaapistot, tasot, tuolit, pöydät, verhot ja sängyt kun olivat kaikki ruskeita. Muistan yhtäkkiä, että niinhän se olikin: Ruskea ei ole lempivärini, enkä kyennyt sitä muuttamaan. Makuasiat ovat makuasioita. Niinpä tullessani valkoiseksi maalaamaani keittiöön iloitsen kaikesta senkin remppaamiseen käyttämästäni ajasta.

Nautin puutarhastani. Siitä, että siellä on kukkia pelkän ruohon ja kivien sijaan. Istun eräänäkin aamuna teekupposen kanssa etuportaillamme ja huokailen ihastuksesta näkemäni äärellä. Miten muutama kukkapenkki tai -pensas ja istutusten rytmi voikaan saada puutarhaan ilmettä. Ei haittaa lainkaan, että joudumme puutarhahommiin itse. Voitan tässä vaihtokaupassa 6-0. Teen kotiin erilaisia kimppuja ja koen olevani kuin mikäkin kauniiden ja rohkeiden Stephanie, jolla teinivuosinani näytetyssä saippuasarjassa oli aina upeita kukkakimppuja eteisessään.

Kollegalla hoidossa ollut kissamme kiipeää ulkopatiolla viereeni.

 Perheemme on jälleen koossa. 

Katson ympärilleni ja

 tunnen olevani kotona. 

Olen kotona.

Kisu on kotiutunut hyvästä hoidosta.

Tänään olen kiitollinen kuluneesta vuodesta. 

Sen meihin jättämistä jäljistä, ystävistä ja kokemuksista. 

Olen kiitollinen siitä, että saimme palata samaan taloon ja samojen ihmisten äärelle 

tuttuihin ympyröihin ja lähemmäksi rakkaita sukulaisia. 

Olen kiitollinen puretuista matkalaukuista ja 

kokoon jälleen kerran kääritystä kodista. 

Valkoisista kaapeista ja ehjistä seinistä. 

Kiitän toimivasta imurista ja suomalaisesta maukkaasta raanavedestä. 

Kodista, jossa voin tehdä omia päätöksiä , toimia hetkessä ja tehdä mitä tahdomme.

Maasta, johon sain palata, jossa minulla ja lapsillani on juuret.

Ja siitä, että nuorimmaiseni suomenkieli palasi nopeasti mieleen.

Voin taas tehdä kimppuja puutarhan kukista.

 P.S. Olen pohtinut jatkavani pian kotona tekemistäni asioista pitämääni 49shadesofwhite -blogia. 

Seuraa siellä Suomen kotimme korjaamista ja muutoksia halutessasi.

 Kiitos kun olet ollut matkallani Amerikan vuotemme ajan!

Ole kiitollinen siitä, mitä hyvää sinulla on!

Ihanaa syksyä!

Viimeisistä päivistä ennen paluumuuttoa.

Pakkauksen lomassa voi nauttia helteestä

Öiden määrän paluumuuttoomme voi laskea jo yhden käden sormilla. Hätkähdin siihen, kun viisivuotiaani teki sen tänään ruokapöydässä englanniksi ja suomeksi. Hän puhuu entistä useammin minulle englanniksi. Itse asiassa harvemmin enää suomeksi. Jos olisimme jäämässä tänne, vaatisin häntä puhumaan kotona Suomea, mutta nyt nautin hänen uudesta taidostaan. Neuvottelimme tänään englanniksi mm. siitä, mitä leluja vielä lopuista jäljellä olevista lahjoitamme eteenpäin ja mitä yritämme saada mahtumaan matkalaukkuihin mukaan. 

Aamupalan syötyäni pakkasin ja kuljetin rakkaalle naapurin ystävälleni kassissa sisustustavaroita, pyyhkeitä ja vodkaa. Mikä hassu yhdistelmä, mietin pimpottaessani todella tutuksi tullutta ovikelloa. Taloomme ei saa jäädä mitään, mitä sinne on kertynyt viime syyskuun alun jälkeen. Toiseen suuntaan hyvälle ystävälle samalla kadulla vien kapteeni -Jake päiväpeittoa ja lakanoita, jotka olisivat Suomen sängyssä liian pienet kuopukselle kuitenkin. Illalla vien keittiöstä kuivaruokia kolmannelle ystävälle ja annan vielä lelukassin neljännelle. Lähtö tuntuu jokaisen kassillisen myötä konkreettisemmalta ja haikeammalta yhtä aikaa. Kodin riisumiselta, mutta myös toisenlaiselta riisumiselta. On kirpeän karvaista irrottautua luoduista ihmissuhteista, joista on tullut läheisiä, mutkattomia ja aitoja. 

Lukiolaisemme kirjoittaa finalsejaan, eli loppukokeitaan, lukion vielä pyöriessä viimeisiä päiviä. Jokaisena aamuna koulussa toisten kanssa ääneen lausuttu lippuvala koulussa jää huomenna hänen osaltaan historiaan. Suomessa ei lippuvaloja peruskoulussa tai lukiossakaan vannota. Koepäivien jälkeen voi jatkaa kaveriporukan

Yliopistokampuksella kelpaa luiolaistenkin leikkiä

kanssa iltapäivää käymällä syömässä kaupungilla ja pelaamalla "Man hunt"  -peliä yliopiston kampuksella, jossa etsitään kaveriporukan jäseniä juosten piiloissa ja viestitellen kännyköillä. Parin tunnin juoksu tekee lukurumban jälkeen hyvää.

Viisivuotiaamme käy viimeisillä playdateillaan, jonne pääsee mm. mustalla makealla kaksiovisella autolla kaverin isän kyydissä. Niiden aikana voi päästä myös jätskirekalle sen jälkeen, kun on käynyt ystävän isovanhempien suljetun yhteisön uima-altaalla pulikoimassa. Kun nämä pienet vieraat eivät voi enää leikkiä meidän luona pakatuilla ja poislahjoitetuilla leluilla, siirtyy leikki ulos tikkujen ja kivien ääreen, yläkerran tyhjään huoneeseen syntyy koulu tai sohvatyynyistä rakennetaan majoja.

Viimeisinä iltoina olemme pakkailun lomassa mm. käyneet vielä lempipaikoissamme syömässä tai kävelyllä, istuneet ystävien kanssa iltaa lämpimässä takakuistilla tyhjentäen ruoka- ja viinivarastojamme. Olemme käyneet naapurikaupungissa Philadelphiassa minilomalla katsomassa U2 Joshua Tree kiertuetta, vierailleet kirjaston lapsille järjestämässä dinoillassa ja tehneet sademetsältä tuntuvassa ilmassa HIITti -treenejä. Dinoillan jättimäisen T-rexin pyöriessä ihailevien lasten edessä katselin ihmisten määrää torilla. Vielä myöhemmin pimeän tultua tämän toriaukean puiden valot syttyisivät ja täällä olisi ilmaiskonsertti iltalämpimässä. Huomenna samaisella aukealla olisi perheiden pizzailta ja viereisessä puistossa Lululemonin ja punttisalini järjestämä ulkoilmatapahtuma. Ei ehkä Riihimäellä sitten ihan samanmoista ole. Vaikka siellä graniitin aukio onkin. Ja tapahtumia.

Kivoja paikkoja syödä riittää ja ne ovat auki pitkään iltaisin

Mietin, miten lapsillekin tämä lähtö on haastavaa, ei vain meille aikuisille.  Monessa kohtaa iskee haikeus, arkistenkin järjestelyjen keskellä. Kun me aikuiset järjestämme auton myymistä, pankkitilien, vakuutusten ja puhelinliittymien lopettamisia, lapset jättävät omia jäähyväisiään. Takapenkillä viedessäni kuopuksen leikkikaveria takaisin kotiin kuulen lasten puhuvan siitä, millaista on, kun ystävä muuttaa pois toiseen maahan. Yksi teema on etäisyys ja pitkä matka. Toinen on ikävä. Onneksi keskustelulla on tavallaan onnellinen loppu: Toinen ystävistä haluaa nimittäin tulla isona Hulkiksi. Sitten hän voi isona vihreänä miehenä vain hyppiä takaisin ystävänsä luo toiseen maahan. Kun hän on takaisin ystävänsä luona, hän voi palautua ihmiseksi. Sitten ystävä tunnistaa hänet ja he voivat halata kuten aina ennenkin ja leikkiä taas yhdessä.

    

Tänään olen kiitollinen siitä, että saimme auton myytyä, 

vaikka sitä ehti vielä joku kolhia ennen lähtöämme.

Olen kiitollinen ihmisistä, jotka ottavat vastaan käytettyä tavaraa jopa täällä, 

missä kaatopaikalle menee 55% talousjätteestä (vrt. Ruotsi 1%). 

Olen kiitollinen lapsistani, jotka muuttavat mielellään Suomeen, 

vaikka lähtö täältä ei ole heillekään helppo ja yksinkertainen asia.

 Siitäkin iloitsen, että sain vielä mieheni kanssa 24h:n miniloman kaksin 

kaiken muuttohässäkän ja järjestelyjen keskellä. Kiitän ihanasta lastenvahdista.

Kiitän joka ikisestä vieraasta, jotka ovat vieneet kirjoja, vaatteita, kenkiä tms. 

sekavaa tavaraa meiltä Suomeen mennessään ja siitä, että pian tämä pakkaaminen on ohi ja purkaminen, oman kodin laitto saa taas alkaa.