Princetonin älymystön vuosittainen hullutteluhetki

Lähde: AAof PU

Vuosittainen Princetonin yliopiston opiskelijoiden tapaaminen -  Princeton University Alumni reunion -  kerää vuosittain kesäkuisena viikonloppuna tänne yli 20 000 vanhaa opiskelijaa yhteen juhlimaan tätä mieletöntä yhteisöä ja sen aikaansaannoksia. Suomalaisen yliopiston käyneenä ja teologisen, opettajakoulutuslaitoksen ja psykologisen tiedekunnan laitoksia kolunneena tämän tapahtuman kokeminen ja näkeminen on jotain, jota on vaikea sanoin kuvata, mutta yritän kuitenkin. Toki nykyaikana kuviakin katsomalla voi saada hyvän idean (Instagram).

Kuvittele 36 tuntia, joiden aikana kesäinen kaupunki täyttyy koulutetuista ihmisistä, jotka ikäänkuin tuntuvat menettävän ison osan turhasta teennäisyydestä. Jokainen vuosikurssi pukeutuu omaan  mustaoranssiin bleiseriin tai takkiin, jotka tuntuvat kilpailevan rumuuspalkinnoista tai ainakin korniuspalkinnoista. Muu kaupunki seuraa mustaoranssia pukeutumista ja lapset kulkevat koko viikonlopun tiikerinkorvat ja hännät seuranaan, ihan kuin se olisi täysin normaalia. Ilmapallot ovat tänä vuonna oransseja, joita koristaa yliopiston maskotin, tiikerin, musta tassun jälki.

Lauantain päämarssi kestää 3 tuntia, klo 14-17, jonka aikana kaikki vuosikurssit kävelevät kauniin ja mahtipontisen kampuksen läpi yliopiston ja kaupungin erinäisten marssiorkesterien siivittämänä. 

Vanhin alumni, vuoden 37 kurssilta kävelee ensimmäisenä. Osaa alumneista kuljetetaan golf -kärryillä ja vaikuttavimmat ajavat omilla buickeillaan vilkutellen ikkunasta. Lapset ja lapsenlapset ovat kulkueessa mukana ylpeinä tästä yhteisöstä. Kaupunkilaiset, minä suomalainen irtolainen mukaanlukien, pukeudumme mustiin ja oransseihin ja kannamme rinnassamme tänä vuonna beat Harvard ja beat Yale rintanappeja, sillä kolmen Yhdysvaltojen kärkiyliopiston, Ivy leaguen, kesken Princeton on tänä vuonna kärjessä.

Kuulen yliopisto-oppaan kertovan, että Princetonin alumnit lahjoittavat vuosittain eniten USA:ssa omalle yliopistolleen ja summa on biljoonia. Pyörittelen päätäni. Ja samaan hengenvetoon otan ilmaisen vesipullon pöydältä keskellä kuumaa päivää, kun nuori opiskelija tekee lapseni käteen oranssia tiikerintassutatuointia. En pane pahakseni. Olenhan tämän kampuksen kauneudesta ja tapahtumista nauttinut itsekin koko vuoden orkesterin esityksiä ja luentoja myöten.

Ei tämä tapahtuma ihan hepponenkaan ole. Päivien aikana on tapahtumia, luentoja ja palkintojen sekä tunnustusten jakoja. Luentoja on mm. osakkeenomistajille, työelämän ja arjen tasapainottamisesta sekä sosiaalisen median vaikutuksista. Palkintoja jaetaan parhaiten itseään markkinoineelle vuosikurssille ja vuosikurssien logotkin ovat näkemisen arvoisia. Vaikka kaikesta näkee, että rahaa on ja sitä käytetään, en voi mitään sille, että nautin tästä tapahtumasta, jossa olen elämäni toista kertaa. Sydäntäni lämmittää nähdä kovan luokan lakimiehet ja neurokirurgit sekä professorit 80-luvun vaatteissa rentoina otsapantoineen ja rumine bleisereineen. 

Tämä tapahtuma ei synny ihan noin vaan ja yhdistyksen sivuilta näkee, että tämä vaatii kunnon työtä ja sitä ohjaa ja totetuttaa Alumnin oma yhdistys Alumni association of Princeton University. 

Helsingin yliopistokin on lähettänyt minulle alumnikirjeen, mutta koska yhteiskuntamme yliopistotoiminta rakentuu toisella tavalla ja maksamme sitä koko ajan verotuksessamme, mietin menetämmekö yhteisöllisyyden tunteen osittain siksi? Kuka Suomessa on ylpeä siitä yliopistosta, jossa on valmistunut tai viettäisi vuosittain viikonlopun hehkuttaen omaa yliopistoaan ja vuosikurssiaan? 20 vuoden jälkeisiin tapaamisiinkin saadaan vain hikisesti väkeä. Miksi?

Tunnelmia paraatin varrelta

Mietin näitä tapahtuman viimeisenä iltana, kun suuntaamme jalkapallokentän laidalle - Niin tietenkin yliopistolla on oma amerikkalainen jalkapallokenttä. Miksei olisi? Orkesteri soittaa Walt Disneyn eri elokuvien sävelmiä ja väkeä on tekonurmella tuhatpäin, kun saavumme etsimään omaa paikkaamme Pirates of the Caribbeanin soidessa taustalla. Olemme tulleet ihastelemaan päätöstapahtuman ilotulituksia, sillä muistamme viime kerrasta niiden olevan suomalaisen asteikolla jenkkiöverit. Amerikkalaiset naapurimme eivät lähde mukaan, koska 4th of Julyn ilotulitukset on kuulemma vielä edessä ja yleensä paremmat. 

Ennen ilotulitusta kuulemme mikä vuosiluokka on lahjoittanut minkäkin kappaleen. Niin. Tulisimme kuulemaan 12 musiikkikappaletta mm. Star Wars ja back to the future-elokuvista ja ilotulitukset jatkuisivat kaikkien niiden ajan musiikin rytmissä. Enkä valehtele. Ilotulitus kestää noin puoli tuntia ja nautimme joka hetkestä. Takanamme istuvat vuosikurssin 1977, oman syntymävuoteni, edustajia bleisereistä päätellen. Tajuan lastenlasten hehkuttaessa vuosikurssin kappalevalintaa, että tämä tapahtuma on sukupolvien yhteinen. Isä ja äidit, lapset ja lapsenlapset viettämässä kesäistä viikonloppua kasvattaen nuorisoaan samaan järjestelmään. Vaikuttavaa. 

Pimeydestä johtuen en saa järkyttävistä bleisereistä kuvaa, mutta ennenkuin ilotulitus alkaa lepään mieheni kainalossa Princetonin tekonurmella katsoen taivasta. Näemme kuun ja tähdet. Näemme Venuksen tähden alapuolella ja mietimme, ettemme varmaan ikinä ole kesällä voineet nähdä tähtiä näin makoillen. Kesällä kun Suomessa on valoisaa pitkin yötä ja lumessa emme talvisin makoile taivasalla. Kun ilotulitus alkaa, kuopuksemme ja teinimme kasvoilla paistaa hymy ja kehossa näkyy musiikin tahti. Vaikka tämä vuosi on heille ollut varmasti tiukin puristus, voi tämä ilta olla heille pieni palkinto, jollaista he eivät Suomessa ikinä tulisi kokemaan.

Tänään olen kiitollinen koulutusjärjestelmistä ympäri maailman. Erityisen kiitollinen olen tehokkaasta suomalaisesta koulutuspolusta ja verovaroin (sekä vähän varmaan lainavaroinkin) rahoitetusta mahdollisuudesta saada yliopistotutkinto perheen taustasta ja taloustilanteesta huolimatta. Olen kiitollinen taas kerran näkemästäni ja kokemastani, joka absurdiudessaankin saa minut punnitsemaan kulttuurien erilaisuuksia. Kiitos pienestä tiikerinhännästä ja korvista, joiden kantaja jaksoi potkulautailla pitkin tapahtumaa ja pysyä hereillä ilotulitusten loppuun saakka.

Pikkutiikerini Princetonin lippis, paita ja häntä päällään.

The Alumni Association of Princeton University works to connect Princeton alumni with the University and each other in mutually beneficial ways. The Alumni Association of Nassau Hall was founded in 1826 "to promote the interests of the College and the friendly intercourse of its graduates."

Lähde: Alumniyhdistyksen nettisivut

Katso lisää tunnelmakuvia sosiaalisesta mediasta
#PrincetonReunions Storify
Facebook photo gallery, Thursday
Facebook photo gallery, Friday
Facebook photo gallery, Saturday
Alumni Association on Instagram