maanantai 20. maaliskuuta 2017

Kun lapset näyttävät mallia kulttuurien kohtaamisessa

Näin rasisminvastaisen viikon alkaessa olen miettinyt paljon kulttuurien jatkuvaa kohtaamista täällä Princetonissa. Se on ehdottomasti yksi kymmenen kärjessä olevista asioista joita jään kaikessa rikkaudessaan kaipaamaan täältä. Tällä kertaa kerron muutaman esimerkin perheemme viime päivien kohtaamisista eri kulttuurien välillä.

Hakiessani 15-vuotiasta poikaani lukiolta viime viikon lopulla, löysin hänet suuren lumikasan päältä poseeraamassa kavereidensa kanssa. Aasialaista, amerikkalaista, irlantilaista, intialaista ja meksikolaista syntyperää olevat nuoret ottavat innoissaan kuvia Suomi -pojan kanssa, joka on ulkona liikuntatunnin jäljiltä edelleen shortseissaan. Äidin sydän sulaa ja yritän kaivaa omaa kännykkääni saadakseni ikuistettua hetken, mutta tajuan sen nolaavan teinini ja nautin vain näkemästäni. Takapenkilleni ahtautuu suomalainen, meksikolainen ja amerikkalainen teini iloisen puheensorinan jatkuessa.

Lelukirahvilla ratsastetaan Suomeen.
Photo by Eric Gregory
Mieheni viettää sunnuntai -illan lasten playdateilla (leikkitreffeillä) amerikkalaisen ystävänsä luona, joka on naimisissa naisen kanssa, jonka vanhemmat ovat Intiasta. Joukkoon liittyy kolmas amerikkalainen ystäväperhe, jossa naisen vanhemmat ovat aikanaan muuttaneen Yhdysvaltoihin Kiinasta. Neljä poikaa leikkii sujuvasti ja innoissaan muutaman tunnin kuten ketkä tahansa tuon ikäiset pojat.

Aamulla ajan autolla kuopusta kouluun ja vieressäni istuu ruotsalainen naapurimme. Isä, joka vie samaiseen kouluun tytärtään, jonka äiti on kiinalainen. Lapset lukevat kirjoja takapenkillä kommentoiden niitä toisilleen puhuen suomea, englantia, ruotsia ja kiinaa. Suomi -poika lukee englanninkielistä kirjaa ninjakanoista ja ruotsalaiskiinalainen tyttö lukee suomenkielistä Muumikirjaa. Me aikuiset vaihdamme kuulumisia, vertaamme verotuksen tekemistä eri maissa ja päivittelemme lumen määrää, joka on jo kotimaissammekin vähäisempi.  

Liikuntakeskuksen pilatestunnilla kuuntelen ja imen itseeni ranskalaisen ohjaajan tapaa ohjata pilatesta. Vieressäni syviä vatsalihaksiaan treenaa amerikkalainen ystäväni, jonka kanssa olen saanut jakaa tätä vuotta sen iloineen ja yllätyksineen. Hänelle New Jerseyn toimintakulttuuri on täysin uutta. Höyrysaunassa istun japanilaisen ja kambodzalaisen naisen kanssa ystäväni kiirehdittyä pienen lapsensa kanssa päiväunille. Hetken juteltuamme suomalaisesta saunakulttuurista kysyn höyrysaunan kanssani jakavilta naisilta heidän kotimaistaan. Kuulen mm. 48 vuotta vallassa olleesta pääministeristä, jonka vallassa oleva armeija ja tapa hallita ei houkuta enää palaamaan kotimaahan.

Haen kerhosta kotiin nelivuotiaani, jonka 14 lapsen ryhmä on todella kansainvälinen. Mukana on verenperimää ainakin Saksasta, Australiasta, Indonesiasta, Bangladeshista, Turkista, Itävallasta,
Lumileikit vauhdissa Riihimäkeläisen ja Kansasilaisen kesken.
Brasiliasta, Meksikosta, Thaimaasta ja Kiinasta. Kolmen tunnin aamupäivä sisältää monenmoista kulttuurista kohtaamista, josta opettajat taidolla ammentavat. Kotiin lähdön aikaan lapseni ja toisen luokan korealainen poika tarttuvat keppeihin pihamaalla ja alkavat leikkiä lumessa nauraen keskenään. 

Niinpä suomalainen ja korealainen äiti jäävät juttelemaan Princetonin toimintakulttuureista ja miltä kaupunki näyttää muualta tulleena. Miltä lapsista tuntuu ja millaista on kasvattaa lapsia Amerikassa, kun tulee toisenlaisesta taustasta? Miten tukea lapsia kaiken keskellä ja kuinka pitää yllä oman kulttuurin tuntemusta samalla, kun pitäisi sopeutua joukkoon? Seuraamme liittyy kiinalainen ja bangladeshiläinen äiti ja aiheet hyppelevät kotiäideille tuttuun tapaan aiheesta toiseen luontevasti samaan aikaan lasten perään katsoessamme. Eri kielillä heitetyt kommentit lasten ja äitien välillä silloin tällöin rytmittävät kaunista hetkeä.

Suomalainen pulla kelpaa kaikille
- ilman raesokeriakin

Vilkutettuamme hyvästit lapsille ja äideille hymyillen ja hyvää päivänjatkoa toivottaen ajamme kirjaston kautta kotiin. Kotimatkalla nelivuotiaani nyppii sormilla kaulaansa ja poskiansa tuumien ääneen, miten ihanaa olisi, jos voisi olla tummempi iholtaan. Tai ollapa tummat ja kikkarat hiukset. Ihaileva huokaus takapenkillä kuuluu etupenkille asti. Syömme lounasta kotona, luemme vähän kirjoja ja suunnittelemme alkavamme leipomaan pullaa, kun ovikello soi. Ovella amerikkalaisten naapuriemme poika seisoo tuttujen saman kadun syyrialaisten pakolaislasten kanssa vesi-ilmapallot käsissään. Olisikohan leipomisen sijaan valittava ulkoleikki?

Leivon pullaa, kuten lupasin, vaikka lapseni on jo erinäisten leikkien kautta ajautunut samaisen ruotsalaiskiinalaisen perheen, jonka kanssa aloitimme aamun, luokse leikkimään. Otettuani viimeiset pullat uunista vien maistiaisia Englantilaiselle professorille, joka kutsuu minut hetkeksi sisään vaihtamaan kuulumisia. Vien pullia myös Kansasiin pian palaavalle naapurin jenkkiperheelle ja sinne, missä lapseni on viettänyt viimeisen tunnin. Ruotsalainen isä haistelee pullia puhuen lapsuuden tuoksuista ja yhdyn samaan muistoon. Äidin leipomien pullien tuoksuun kotiin tullessa. Siinä on suomalaisen ja näköjään myös ainakin tämän ruotsalaisen lapsuuden yksi tuoksumaisema.

Mietin, miten rikas olen. Miten tämän vuoden jatkuva erilaisten kulttuurien kohtaaminen vaikuttaa lähtemättömästi niin itseeni, kuin lapsiini, heidän asenteisiinsa ja tapaan nähdä maailma. Puhumattakaan mieheeni, joka työskentelee joka päivä eri kulttuureista tulevien kovan luokan ammattilaisten kanssa. Näiden parin kohtaamisen jakamisen avulla haluan olla luomassa ja vahvistamassa positiivisten tarinoiden ja kokemusten maailmaa eri kulttuureista tulevien välillä. On ihanaa olla ihminen ihmiselle ja tulla itsekin kohdatuksi.

Hyvää rasisminvastaista viikkoa kaikille!

Tänään olen kiitollinen kaikista viimeisten päivien ja kuukausien kohtaamisista.
 Jokaisesta kuulemastani tarinasta, vaihtamastani hetkestä ja hymystä. 
Ystävällisistä sanoista missä liikunkin. 
Olen kiitollinen siitä, että olen saanut koko vuoden ajan 
oppia niin paljon eri kulttuureista ja nähdä, 
miten luontevasti lapseni ovat toisten kulttuurien äärellä.
 Kiitos lapsista, jotka näyttävät mallia, 
kuinka kohdata toinen ihminen,
 mistä tahansa hän tulikaan.

1 kommentti:

  1. Hieno kirjoitus.

    Meillä oli Cambridgessä, UK, samanmoinen meno. Luokan 33 oppilaasta vain pari oli täysin brittejä.

    Mä olen ihan vakuuttunut siitä, että maailman tulevaisuuden kannalta tällaiset eri kulttuurien kansoittamat kaupungit, koulut ja tarhat on ihan avain asemassa. Nämä lapset eivät näe muissa kulttuureissa uhkia vaan tavallisia ihmisiä. Toisista tulee hyviä leikkikavereita ja toisten kanssa ei natsaa, mutta niihän se on yksikulttuurissakin ympäristössä.

    Miten muuten vammaisuus? Näkyykö vammaiset katukuvassa, työelämässä, kouluissa? Cambridge pisti silmään miten paljon esim. kaupoissa oli töissä jollakin tavalla vammaisiksi luokiteltuja. Mainoksissa ja lasten ohjelmissa oli myös vammaisia. Tämä pisti silmään, koska vasta ulkomailla asuessa tajusin, että Suomessa heitä ei juurikaan näe. Mihin Suomessa kaikki vammaiset piilotetaan? :O

    VastaaPoista