Kun puutarhuri lumen puhalsi ja muita lumipäivän ihmeitä

Heräsin aamuyöllä kummaan ääneen. Mietin, josko reippaana tunnettu nelivuotiaamme olisi laittanut keskellä yötä "vahingossa" ilmanpuhdistimen päälle huoneessaan. Harpottuani yläkertaan totesin päättelyni vääräksi. Puoliunessa paikansin äänen ulos ja raotin verhoa. Jenkeissähän kun aamuviideltä on jo aavistuksen valoisaa. Näin hitaasti etenevän hahmon talomme edessä puhaltavan lehtipuhaltimella lunta jalkakäytävältä. Ääni tuli siis puhaltimesta.
 Hetkinen? Mitä ihmettä? 

Puutarhuri ja puhallin.

Tallustelin alakertaan ja katsoin tarkemmin episodia makuuhuoneeni ikkunasta.
Totta. Siellä uskollinen vuokranantajamme tarjoama puutarhuri puhalsi lunta. Suomalainen minäni alkoi sekunnissa arvioimaan, että lumilapiolla työntämällä tuo homma olisi jo tehty paljon nopeammin ja vähemmällä äänellä. Mutta se olisi tietenkin kenelle tahansa tätä työnään tekevälle raskaampaa kuin lumipuhaltimen käyttö. Onneksi lumi oli kepeää puuterilunta. Kosteaa ja paksua lunta olen kuullut ja nähnyt heidän työntävän järevämmällä koneella. Meksikolaisella puutarhurilla oli selvästi lumitietoutta ja vielä monta muutakin lumista pihaa hoidettavanaan.

Puolitoista tuntia myöhemmin lumi oli puhallettu tällä erää. Pystyin uinahtamaan vielä hetkeksi ennen aamupuuhia. Ainakaan minun ei tarvitsisi herätä ajoissa luomaan lumia. Seuraavan päivän aikana lunta käytiin puhaltamassa useita kertoja. Joskin suomalaisen asunnon kohdalla lumitöitä olisi seuraavan kerran tulevalle työläiselle vähemmän.

Lasten kanssa touhuttiin pihalla. Vihdoinkin lunta! Teinimme kolasi ruohikolta lunta kasaan, johon tulisi pesä jokaiselle yhteisön pienelle asukkaalle, joka oli uskaltautunut ulos. Suomalaiset lapset lumihousuissaan (snowpans) ja lumibuutseissaan, kunnon hanskoissa ja pitkissä alushousuissa viihtyivät hyvin ulkona. Jenkkilapsilla oli mm. kumisaappaat pikkupakkasessa, joiden sisällä kuulemma elmukelmua, kuten käsissäkin villahanskojen alla pitämässä lämpö iholla (o'ou). Tai kesälenkkarit varrettomilla sukilla niin, että nilkat paistoi ja massu pieneksi jääneen takin alta. En viitsinyt sanoa, että pian tulisi kylmä noin. Että ilma on parempi eriste kuin muovi iholla. Tai että varsisukat ja pitkät kalsarit, kerrospukeutuminen kannattaa: lumi nilkassa, ranteessa, massussa tai niskassa tuntuu inhalta, kuten jokainen Suomessa kasvanut kokemusasiantuntija tietää.

Lapset nauttivat lumesta.

Jenkkinaapurimme ihmetteli ääneen, mitä maksamme teinillemme, joka viitsii kolata lunta nurmikolta. Ja miksi kannattaa tehdä kasoja, jotka sulavat huomenna?
En melkein ymmärtänyt asian outoutta.
Tajusin, että suomalaiselle lumen kanssa peuhaaminen on hauskaa. Silloin kun siihen on aikaa. Kivaa tekemistä ja ihan tavallista. Kolasin lunta kävelyteiltä talon edestä ja naapurit muistuttivat, että puutarhurit tulevat kyllä, minun ei tarvitsisi. Mutta kun tämä on niin ihanaa. Lunta vihdoin!

Mutta niinhän siinä kävi, että puutarhurit tulivat vieläkin vaan. Eikä vain meidän pihaan, vaan ihan kaikkien kadun tavallisten ihmisten pihaan. Puutarhurointi on täällä pitkälti meksikolaisten hallussa ja he käyvät kolaamassa tavallisten perheiden pihat kuin posti varmaan sielunsa silmin näkee tulevaisuudessa tyntekijöidensä tekevän Suomessa.  Mietin, että siihenköhän loppuu meidän suomalaisten lumenluonnista nauttiminen? Ei ehkä kuitenkaan vielä vuosiin? Kun täällä tulee lumipäivä, jolloin koulut, työpaikat ja päiväkodit, kaikki suljetaan muutaman sentin lumen vuoksi, ainoat tiellä näkyvät ihmiset ovat poliisit, puutarhurit ja suomalaiset.
Tai siltä ainakin itsestä tuntui ja näytti.

Eihän lumityöt aina kivoja ole, varsinkaan pimeänä arkiaamuna, kun traktori on työntänyt tietä avatessaan sen ison nuoskalumikasan juurikin oman talon uloskäynnin kohdalle ja pitäisi vielä ehtiä päiväkodin kautta töihin. Tai kun omakotitalon omistajana reissuun lähtiessä on huolehdittava, että joku kävisi sen pihan hoitamassa, ettei koti näyttäisi asumattomalta. Mutta ulkomailla sitä kaipaa ja siitä nauttii. Se muistuttaa kodista. Se tuntuu juhlavalta, kauniimmalta kuin ennen ja terapeuttiselta. Keho tietää, miten lekkiä sillä lasten kanssa, miten lumi kannattaa työntää ja minne pinot kannattaa tehdä lumen sulamistakin ajatellen. Ihmeellistä.

Suomalainen snowhow on maailmallakin tunnettua. Parhaillaan meneillään olevissa Lahden kisoissa Suomessa on varmaan snowhown eliitti lentokenttien asiantuntijoiden vedellessä kärkisijoja. Täällä lumitaitureita ovat nämä ystävälliset meksikolaiset, joiden töitä haluan ihan pikkaisen vain tehdä, vaikka tiedän, että se on vuokrasopimuksessammekin kiellettyä: Puutarhan hoidosta ympäri vuoden huolehtii vuokranantaja. Hymyilen kuitenkin kaupoista löytyville suihkeille ja nesteille, joilla saa lumen paikasta kuin paikasta pois taian tavoin. No, nämä olivat varmaan viimeisiä lumia, sillä täällä keli on jo kovasti lämpenemään päin.
Tulipahan nähtyä tämäkin!

Tänään olen kiitollinen kauniista lumesta ja siitä, että 
saan tehdä lumitöitä kerrankin vain huvikseni, jos siltä tuntuu.
Olen kiitollinen meksikolaisesta lumenluojastamme ja hassuista lumipäivistä, 
jolloin saa nauttia lumesta koko perheellä täysin siemauksin. 
Olen kiitollinen suomalaisesta teinistäni, joka iloisesti leikki pienempien kanssa ja 
loi mitä hauskempia rakennelmia heidän ilokseen. 
Olen kiitollinen laadukkaista talvivaatteista ja niiden saatavuudesta Suomessa. 
Ja pienistä pyöreistä punaisista poskista lumessa leikkimisen jälkeen.