maanantai 26. syyskuuta 2016

Yhteisöllinen esikoulu laittaa kotiäidit töihin

Neljävuotias kuopukseni on tätä kirjoittaessani käynyt kaksi viikkoa jokaisena arkipäivänä kolmen tunnin ajan amerikkalaisessa esikoulussa (preschool). Suomalaisittain sanoisin sitä päivähoidoksi. Toisaalta kerhoksi, koska poikani on siellä kolme tuntia kerrallaan joidenkin lasten ollessa siellä iltakuuteen. Sen kasvatuksellinen ote on esikoulumaisempi, kuin Suomen vastaavan ikäisten päiväkoti, mutta täkäläisittäin tämä on esikoulua. Joten siksi sitä on nyt suomalaisäidin vaan kutsuttava, vaikka kuinka meinaan puhua englanniksi lapseni olevan nurseryssa, eli hoidossa.

Päiväkoti sulatti sydämeni heti ensimmäisenä aamuna
Päädyimme tähän päiväkotiin sekä sen sijainnin, kasvatusfilosofian, että hinnan vuoksi. Se ei ollut kallein, eikä halvin. Se on yhteisissä tiloissa juutalaisen koulun kanssa, mikä vääntää tietty nappulat positiivisesti kaakkoon teologiminässä ja vanhassa uskonnon opettajassa. Mieletön mahdollisuus lapselleni nähdä ja kokea erilaisia kulttuureja! Jopa pihan liukumäen ohjeet on kirjoitettu hepreaksi. 

Siispä joka arkiaamu suuntaamme kouluun klo 8.30 alkavalle tunnille, desinfioimme kädet ja suun ympäryksen luokan ulkopuolella olevan pumppupullon antimilla ja kirjaamme pojan sisään kellon ajalla minuutilleen. Pieni neljävuotiaani astuu reippaana sisään, kääntää oman valokuvansa näkyviin ja kiertelee hetken päättääkseen, minkä askareen äärelle asettuu. Luokassa on joka aamu pöydillä esillä erilaisia askareita kuin edellisinä päivinä, joten lapsen on helppo jäädä askareilleen sen sijaan, että keskittyisimme vain jättämään hyvästejä. Jopa äidin tekisi välillä mieli jäädä mukaan leikkeihin tai ainakin seuraamaan innostavien projektien toteuttamista.

 Iltapäivällä klo 11.30 haen hänet pihalta leikeistä kirjaten taas paperille hakuaikani. Ojennan t-paidassa syyskuun lopussakin hiki päässä portin takaa tulevalle lapselleni spiderman -vesipullon ja hän ahmii vettä kuin viimeistä päivää. Snack -hetki on ollut klo 10, joten nestettä on kyllä saatu. Kuuma keli ja kosteus vaan laittaa suomipojan hikoilemaan toisin kuin tähän ilmastoon tottuneet. Mikäli sataa tai on liian kylmä, lapset haetaan tietenkin sisäleikkisalista. Mikäli myöhästyn yli puoli tuntia eikä minua saada kiinni, tehdään lastensuojeluilmoitus ja lapsen saa hakea täkäläisten viranomaisten luota. Ei parane unohtaa tai myöhästyä - missään tilanteessa 

Poikani on ollut liikuttavan reipas. Opettajatkin kertoivat pelänneen edellisen vuoden tanskalaispojan kokemusten vuoksi miten pojallani sujuisi. Tämä kun oli itkenyt kolme tuntia joka päivä kolmen viikon ajan. Mutta jouluna jo puhunut englantia sujuvasti ja ollut mukana kuin vanha tekijä. Olin varautunut johonkin tällaiseen, mutta toisin kävi. Joten ajattelen, että olemme jo voiton puolella. Haastava kolmetuntinen muuntuu muutamassa kuukaudessa helpommaksi. Ja minulla on kuitenkin paljon enemmän aikaa täällä antaa huomiota molemmille lapsille, kun olemme kotona kuin Suomessa joka päivä.

Mitäkö tämä lysti sitten maksaa? Viikossa 15 tuntia "hoitoa" / koulutusta (koska päiväkotihan tukee tietenkin akateemisten taitojen kehittymistä) ilman aamupaloja tai lounasta maksaa noin 500 dollaria kuussa. Kyllä. Luit aivan oikein. Eikä tässä vielä kaikki: Hinta on edullinen siksi, että olen sitoutunut olemaan joka kuukausi yhtenä aamupäivänä auttavana vanhempana eli Helping parentina Tobiaksen luokalla, jossa on 14 lasta. Näin luokkaan saadaan 3 aikuista.

Luokalla on yksi korkeakoulutettu opettaja ja hänen apuopensa koulun puolesta. Lisäksi olen voinut valita komitean, johon kuulun suorittaakseni 10 tuntia erilaisia askareita koulun hyväksi lukuvuoden aikana. Olen mm. lupautunut yhtenä sunnuntaina siivoamaan kolmen tunnin ajan vanhemman poikani kanssa, kun taas joku toinen auttoi muutossa, kolmas auttaa ruuvaamaan takkikoukut seinään ja muut komiteat auttavat esim. pihatöissä, budjetin laatimisessa rehtorin kanssa, sähköposteissa luokkien vanhemmille jne. Mikäli en halua toteuttaa työtunteja, voin aina maksaa 78$ per tunti. Not. Myönnän haikailevani suomalaisen päiväkodin perään, jonne vain maksan edullisen kuukausimaksun ja kaikki hoituu ruoista, siivoamisista ja pihatöistä lähtien puhumattakaan laadukkaasta päivähoidosta. 

Luokkahuone on kutsuva, värikäs ja valoisa

Miksi sitten laitan lapseni vieraassa kulttuurissa englantia puhuvien ihmisten sekaan, kun olen kotona? Heittää nyt lapsi kuin kylmään veteen! Vaikka olen kotiäitinä jenkeissä, halusimme Tobiaksen saavan omia ystäviä ja oppivan kielen, missä esikoulu auttaa kovasti. Esikoiseni oli aikanaan täällä asuessamme 5 -vuotias, joten hän olikin jo kokopäiväisessä julkisessa maksuttomassa esikoulussa ja oppi siellä sujuvan englannin ameriikan aksentilla 4-5 kuukaudessa. Siitä ja koulussa olosta amerikassa on ollut hänelle suunnaton ilo elämässään, ei vain kielen vain kokonaiskehityksen kannalta.

 Viimeistelen myös omaa osuuttani oppikirjaprojektissa Suomalaiselle kustantajalle, joten on kovin paljon helpompaa, kun aktiivinen poikalapsi on hetken hyvässä hoidossa ja saan näpytellä läppärilläni vaikka yliopiston kirjastoissa tai kahvilassa. Nieleskelin kyllä hinnalle, mutta mitäs valitsimme lähteä ulkomaille. On hyväksyttävä se, että pääni ei myöskään kestäisi kovin hyvin sitä, että olisin 4-vuotiaani kanssa 24/7. Eikä ehkä hänen minua. Sellainen minä olen. Joskus on vaan laskettava arvoa kokonaisuuden sujumiselle sen sijaan, että esim. äidin pinna on liian kireällä ja koko muu perhe kärsii siitä. Ulkomaille muutolla on hintansa ja jokainen ulkomaille muuttava perhe tekee valintansa oman perheensä tuntien ja ihmiset sen sisällä. Tiedostan, että täkäläisille tämä taitaa selvästi olla myös ns. statuskysymys. Se tuntuu kovin hassulta, kun Suomessa kaikilla on mahdollisuus päivähoitoon lapsilleen. Tuntuu, kuin katselisin järjestelmää päivittäin hieman sen ulkopuolelta.

Ja niin ne kengät. Niin. Tietenkin hän pitää ne kengät jalassa, joilla tulee kouluun aamulla. "Miksi ihmeessä vaihtaisit ne toisiin kenkiin"? Niinpä, ihan vain tuota kokolattiamattoa ajatellen. Onneksi täällä ei ole ollut kovin märkiä ja mutaisia aamuja kuin yksi. Silloin tietenkin pihalle ei menty lainkaan ja keltään kysymättä vaihdoin saappaat, joilla tulimme kouluun, luokan edessä crocseihin, joilla hän meni sisään. 


Tänään olen kiitollinen siitä,
 että suomalaisilla lapsilla on mahdollisuus 
laadukkaaseen päivähoitoon vanhempien tulotasosta riippumatta. 
Ja siitä, että kuopukselleni on avautunut mahdollisuus oppia uusi kieli, kulttuuri,
 ja niin monta leikkikaveria, joiden tausta on todella monikulttuurinen.

4 kommenttia:

  1. Kiitos, Salla. Lisää näitä jatkossakin. Kerro siitä akateemisten valmiuksien tavoittelemisesta, millaisia ne ovat tässä syksyn mittaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula, aion pian kirjoittaa lisää ja laittaa kuvia kun olin Helping parentina ja mitä näin opettajan silmilläni :). Jo nyt voin kertoa, että selkeästi esimerkiksi kielellistä kehitystä tuetaan aamupiirillä, lauluilla, lukemisella ja erilaisilla peleillä, joita pöydiltä löytyy aamulla, joissa kirjaimia ja aakkosia yhdistellään kuviin ja palapeleihin. Matemaattinen ajattelu kehittyy myös aamupiirissä, missä lasketaan päiviä ja leikeissä ja peleissä, joissa tuetaan lasten mielenkiinnon ja tutkimisen kautta matemaattista ajattelua. Selkeästi tämän koulun filosofia on leikin ja ilon kautta oppiminen, vielä kun on onneksi nelivuotiaiden, viisi vuotta täyttävien koulusta kyse. Jos oltaisi eri koulussa tai jo kuusi vuotta tänä lukuvuonna (täällä luokalle laitetaan syyskuusta syyskuuhun tietyn vuoden täyttävät, ei tammi-joulukuussa) täyttävien luokalla, paineet olisivat kovin erilaiset ja opetusta olisi enemmän ja papereille kirjoittamista.

      Poista
  2. Täällä Briteissä on myös päivähoito statuskysymys. Kolmevuotiaat saa tarhaan muutamaksi tunniksi viikossa valtion kustannuksella, mutta kovin monille ne tarhat on no go -vaihtoehto. Asun tietysti omassa kuplassani täällä Lontoon keskustassa, mutta kyllä täällä päivisin näkee leikkikentillä enemmän nannyja kuin äitejä. Me jaetaan nannymme erään toisen perheen kanssa, joten ihan niin kalliiksi se ei tule kuin voisi tulla. Juurikin sosiaalistumisen takia en myöskään haluaisi palkata omaa nannya, vaikka hän toki aamupäivisin treffaa muita nannyja, joilla on samanikäisiä lapsia hoidettavinaan, käy muskareissa ja taaperotreffeillä.

    Meidän napero oli vasta inan vaille kaksivuotias, kun tänne muutettiin, ja kun hän oli Saksassa perhepäivähoitajalla, en halunnut senkään takia viedä täällä tarhaan. Puhumattakaan siitä että tarha olisi ollut mahdotonta löytää samalla aikataululla kuin perhe, joka haluaa tehdä nanny sharen. Koko ajan oli tiedossa, että paluu Saksaan on korkeintaan muutaman vuoden päästä, ja siellä hän pääsee taas takaisin saksalaiseen systeemiin, eli yli kolmevuotiaille tarkoitettuun kitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hienoa, että olette saaneet jaetun Nannyn siellä Terhi! Teilläkin näyttää olevan kokemusta useammasta maasta. Sitä aina äitinä ja perheenä yrittää löytää ne ratkaisut, mitkä näkee parhaaksi koko perheen ja lastenkin kannalta. Minullekin joku jenkkiäiti sanoi, että olisin tuolla rahalla (540 dollaria) saanut kyllä nannynkin. Mutta kun en juuri halunnut nannya, vaan ohjattua leikkiä ja kielen sekä sosiaalisten taitojen kannalta paikan, missä näitä tuetaan. En usko, että nanny olisi voinut tarjota sitä, mitä pieni aktiivinen ja sosiaalinen poikamme kaipaa: leikkikavereita ja monipuolista tekemistä. Kiitos Terhi, kun jaoit omia kokemuksiasi!

      Poista